28. syys, 2014

Pohjois-Venäjälle Vienan Karjalaan ja Murmanskiin asti

Hymer Club Finlandin ideoiman ja valmisteleman matkan Vienan Karjalaan aloitin 24.8.2014. Meitä oli Huugon ja minun lisäksi 12 matkailuautoa ja 24 henkilöä.

Matka edellytti paljon järjestelyjä, kuten oma viisumi, auton vakuutukset, vedet, ruuat, matkavaatetus ja auton luotettavuuden tarkastaminen. Ehdottoman välttämättömiksi osoittautuivat pmr-lyhytaaltopuhelimet, joilla olimme autoletkassa yhteydessä toisiimme.

Hymer Clubin puheenjohtajapariskunnan Atte ja Tuula Kainulaisen toimesta kaikki paikallisjärjestelyt oli tilattu Kostamuksessa toimivalta Kotiranta-matkatoimistolta (johtaja Marina Shashkova ja tulki Olga Leinonen). Saimme vierailukohteisiimme paikallisoppaat, bussit sekä leiripaikka- ja päivällisvaraukset.

Hyvin suomea taitava Leonid Leo Gundyrev oli koko matkan oppaanamme. Hän suunnisti reitit, ajoi edellä ja oli tärkeä tulkki paikallistapahtumissa ja kaikissa rahaan liittyvissä asioissa opas ja turvamme.

LÄHTÖ. Kokoonnuimme Kuhmon Lentiiran lomakylässä. Savusaunomisen jälkeen kokoustimme. Saimme hyviä ohjeita Aarre Toivoselta, kun täytimme Venäjän maahantulo-lomakkeen ja autolomakkeen. Aarre ohjeisti myös tullimuodollisuuksien järjestyksen. Maanantaina 25.8.2014 lähdimme aamulla seitsemältä kohti rajaa.

KOSTAMUS. Saavuimme hotelli Fregattiin. Saimme paikat autoillemme ja niihin sähköt. Matkaa rajalta oli kertynyt Huugon trip-mittariin vasta 22 km. Päivästä muodostui kiireinen: Kostamuksen kaupunkikierros, kaupungin yrittäjätalolla esitelmä Kostamuksen synnystä teollisuuskaupungiksi ja tietoja vuorikombinaatista, ostoksia, nähtävyyksiä, mm. sininen kirkko, kaivosmiesmonumentti ja patsas, jossa Neuvostoliiton presidentti Kosygin ja Suomen Urho Kekkonen vaihtavat asiakirjoja Kostamus-kaupungin perustamisesta. Kostamus oli 3000 asukkaan pitäjä, kunnes vuonna 1986 solmitulla sopimuksella suomalaiset alkoivat rakentaa tilausurakoilla uutta kaupunkia malmivarantojen ympärille työllistäen tuhansia pojois-suomalaisia.

Tuloillallinen juhlittiin Fregatin salissa. Voi sitä riemua, jonka HETA-kuoro karjala-suomi-perinnelauluillaan ja piirileikkeineen sai aikaan. Kuoron johtajatar Irja tanssitti minuakin. Lahjoitin hänelle kiitokseksi kauniin turkoosin huivin. Irja ei luvannut uskollisuutta, joten kihlat kariutuivat.

VUOKKINIEMI. Tilausbussilla lähdimme kohti perikarjalaista Vuokkiniemen kylää. Matkalla poikkesimme katsomaan vanhaa metsähautausmaata. Paikallisopas Maria Filipova kertoi hyvällä suomella ja karjalaisella korostuksella, karttakepillä tehostaen kylän historiaa kotiseututalolla. Tutustuimme autenttiseen kotiin, josta Sandra-emäntä oli muuttanut palvelukotiin. Katsoimme myös uudistuneen kotiseutumuseon. Professori Elias Lönnrot teki neljä kansanperinteen keräysmatkaa juuri näille seuduille 1800-luvulla.

Lounaan saimme Viktor Varpuniemen maatilamatkailuyrityksessä. Koko Varpuniemen perhe osallistui palveluun. Isäntä esitteli samovaarimuseonsa, poika Nikita hymyillen auttoi tarjoilussa ja keittiössä ahersivat perheen äiti ja tytär.

KOHTI VIENAN KEMIÄ. Päivämatkaksi tulisi yli 300 km ja Huugolle siten pisin ajojakso koko tulevana matkana. Tästä päivästä (27.8.2014) olen kirjoittanut erillisen raportin Clubiamme varten, mutta julkaisen se myös täällä.

Jatka kuitenkin tämän lukemista. Tarinan lopussa on linkki ko. ajopäivän tapahtumiin.

SOLOVETSKIN LUOSTARI. Neljännen matkapäivämme aamulla lähdimme merimatkalle kohti Solovetskin luostaria. Ahtaassa reittilaivassa kohtuullisessa merenkäynnissä seilasimme kaksi tuntia. Luostari on nykyään paikallisten kirkko, 60 munkin asuinpaikka ja UNESCOn maailmanperintökohde (alk. v. 1992) sekä museo ja matkailukohde. Luostaria suojaava muuri on 1200 m pitkä ja alaosastaan 7 metrin paksuinen, ja korkeutta on 11 metriä.

Luostari sijaitsee Vienanmeren Äänislahden pohjoisosassa. Koko saaristossa on 100 saarta ja 20 sisäjärveä. Pisin yö joulukuussa kestää 22 tuntia. Touko-kesäkuu on ns. valkoisten öiden kausi.

Luostarilla on kolmikantainen historia: 1.) Suuren Novgorodin kirkkovalta hyväksyi luostarin perustamisasiakirjan ja luostarissa asui 600 munkkia 17001800-luvuilla. Samalla luostari oli tieteen, taiteen ja talouden ”kehittämiskeskus”, 2.) Krimin sodan yhteydessä luostarista muodostui tärkeä meripuolustuksellinen linnake, siis sotastrateginen merkitys, ja erityistä kuuluisuutta linnake saavutti vuonna1854, jolloin sieltä käsin torjuttiin brittilaivaston hyökkäys, 3.) Toukokuussa 1920 luostari suljettiin ja muurien sisään perustettiin valtion pakkotyöleiri, ja vuosina 1923–1939 siellä toimi pahamaineinen Neuvostoliiton valtionturvallisuuspalvelun keskitysleiri, jonka aikana sellien läpi on kulkenut yli 80 000 vankia, joista suurin osa kuoli karmeissa vankilaolosuhteissa.

Vasta vuonna 1967 perustettiin Solovetskin historiallis-arkkitehtinen museo. Vuonna 1974 se sai suojelustatuksen. Nykyään luostarissa käy vuosittain 20 000 matkailijaa.

NILMAGUPA. Viidentenä matkapäivänä saavuimme Nilmoon, jossa leiriydyimme rekkaparkkiin. Iltaa juhlisti hyvä sauna ja illanistujaiset baarissa rekkamiesten kanssa. Vodka maistui. Seuraavana eli kuudentena päivänä oli tutustuminen valkovalaisiin. Kuljetus oli paikallisella tilausbussilla, jonka ajo huonokuntoisella hiekkatiellä oli rohkeaa sankarimatkailua. Valaista en osaa kirjoittaa mitään.

KATSO TÄHÄN LIITTYVÄT KUVAT "Fotoja Huugosta"-osiosta!

Seitsemäs päivä ja kohti Moncekorskia.

Raportti jatkuu. Julkaisen tämän osuuden kuitenkin nyt 28.9.2014.