Kohti seikkailua Huugolla

9. loka, 2014

Tämä kirjoitus on jatkoa aikaisemmin julkaisemaani matkakertomukseen, ja tästä alkaa seitsemäs matkapäivä kohti Moncekorskin kaupunkia.

Nilmagupan rekkaparkista lähdimme kohti Moncekorskia. Pysähdyimme napapiirillä, jossa toki kuvasimme koko ryhmämme. Poistuessamme Karjalasta tööttäilimme hyvästiksi. Ajoa tuli Huugon mittariin 239 km. Keskinopeus oli 60 km/h. Löysimme hyvän ruokamarketin, jonka piha ja parkkipaikka tosin olivat kuravelliä vesikuoppineen. Matkalla kohti kaupungin laidalla olevaa Riz-hotellia eksyimme ja teimme u-käännökset. Yllättävän hyvin kapealla kadulla kääntyi Huugo (750 cm) sekä yli kahdeksanmetriset matkailuautotkin. Hotellin piha oli ahdas, mutta kaikki saimme sähköpaikan. Päivällinen hotellin ravintolassa tarjoiltiin ripeästi, kiitos matkatoimisto Kotivaran tekemän varauksen. Leo avusti maksukäytännöissä.

KOHTI MURMANSKIA. Reittimme valikoitui tosi hyville teille, vain muutama siltatyömaa pysähdytti. Murmanskin kaupunki täyttää v. 2019 sata vuotta. Siksikin tiestöä rakennetaan eurooppalaiseen tasoon Petroskoista alkaen. Ajomatka oli 146 km, keskinopeus 53 km/h.

Murmanskin valot -niminen hotelli oli kotimme kolme yötä. Hotelli sijaitsi korkealla kukkulalla. Ravintolasta oli komea näkymä alas kaupunkiin. Ks. valokuvat. Hotellin yhteydessä oli nykyaikainen kylpylä: pari saunaa (mm. höyrysauna), iso allas, vesiliukumäki, vastavirtauinnille rata jne. Iltapäivällä jumppasimme pihajameissa ja illalla pidimme räiskälejuhlat.

Upea aamu. Kahdeksas matkapäivämme alkoi auringon paisteella, ja maisemat olivat huikeat. Hotellialue ja ympäröivä mäkinen maasto ovat isohko talviurheilukeskus hiihtohisseineen. Hotellin tarjoamalla pikkubussilla matkustimme alas esikaupunkialueelle, josta nousimme keskustaan vieviin sähkökäyttöisiin busseihin (trollikka). Asuinrakennukset ovat tosi huonokuntoisia joko 1970-luvun harmaata elementtibetonia tai vanhoja kerrostaloja, joita ei ole koskaan korjausrakennettu. Kaupungissa ilma on hiilipölyn tunkkaista, ja infrastruktuuri on huonolaatuista venäläiseen tapaan.

Modernin ostokeskuksen löysimme. Kaupoissa oli hyvin tavaraa, myös kansainvälisiä merkkituotteita. Edulliset ja keskihintaiset tekstiilit oli kaikki Turkissa valmistettuja. Tein ostoksia. Paitoja, kenkiä, hansikkaat, laukkuja, yhteensä 21.000 ruplalla.

Tiedon päivä. Koulujen aloitus on 1.9. ja silloin on vapaapäivä. Keskustorilla oli musiikki-, tanssi- ja sirkusohjelmaa. Lapset oli puettu kauniisti. Tytöillä oli mekot ja valkoiset isot rusetit hiuksissa. Pojilla oli valkoinen paita ja solmio.

Seuraavan päivän omistimme opastetulle viiden tunnin kaupunkikierrokselle. Murmanskin asukasluku on lähes 300 000, mutta nykyään kaupunki on muuttotappiollinen. Asukkaiden keski-ikä on vain 39 v.. Keskiansio on 850 €/kk, kalastajilla ja kaivosmiehillä jopa 1 000 €/kk. Myyjillä ja tarjoilijoilla palkat jäävät alle 500 €/kk. Palkkatuloista maksetaan 13 %:n tasaveroa.

Bussimme nousi 137 metriä korkean kukkulan päälle, jossa oli vaikuttava 38,5 metrinen sotilasmuistomerkki, jonka katse on Petsamoon. Tutustuimme myös Lenin-jäänmurtajaan.Vierailimme ison, nyk. yksityisomisteisen MSCO varustamon edustustiloissa. Varustamon logossa on jääkarhu. Rahtireitit ulottuvat maailman tärkeimpiin satamiin, ja tärkein rahti on raakaöljy.

Iltahämyssä pidimme ulkojuhlan. Saimme vieraaksemme edustajan Suomen konsulaatista, jossa työskentelee 14 henkilöä.

Kohti Norjan rajaa. Rajapaikaksi valitsimme Kirkniemen. Matkaa kertyi 221 km. Eteläisempään Rajajooseppiin olisi ollut huono tieyhteys. Norjan tulli oli tosi tarkka, koska tulimme idästä NATO-maahan. Kolmestatoista autosta kaksi joutui läpivalaisuun. Huugo selvisi puhtain paperein kolmen virkailijan ja yhden huumekoiran tutkimuksista, tosin kaikki luukut, kaapit, tilat tarkastettiin, mutta jääkaappia ei avattu.

Norjassa ajomatkaa kertyi vain 53 km, kunnes ylitimme rajan Suomeen. Ei ollut rajatarkastusta, ei tullia. Vapaa pohjoismainen liikkuvuus tuntui helpotukselta. Näätämössä yövyimme. Seuraavana päivänä reittimme kulki Sevettijärven, Ivalon Prisman, Kaamasen ja Inarin kautta Rahajärven idylliin.

Matkamme viimeisenä päivänä ajoimme Saariselän Kaunispään Huippu-kahvilaan. Kuukkelin ostoskeskuksessa täydensimme vesi- ja ruokavarastomme. Matkamme päättyi Kutturan Sotajoelle, jossa oli Hymer Club Finlandin syystreffit Golden Camp -valtauksella.

DATA. Matkakilometrit 3 600, joista Venäjällä ajoa oli 1400 km.

Teksti jmk. Katso Fotoja Huugosta -osiosta matkakuvia.

28. syys, 2014

Hymer Club Finlandin ideoiman ja valmisteleman matkan Vienan Karjalaan aloitin 24.8.2014. Meitä oli Huugon ja minun lisäksi 12 matkailuautoa ja 24 henkilöä.

Matka edellytti paljon järjestelyjä, kuten oma viisumi, auton vakuutukset, vedet, ruuat, matkavaatetus ja auton luotettavuuden tarkastaminen. Ehdottoman välttämättömiksi osoittautuivat pmr-lyhytaaltopuhelimet, joilla olimme autoletkassa yhteydessä toisiimme.

Hymer Clubin puheenjohtajapariskunnan Atte ja Tuula Kainulaisen toimesta kaikki paikallisjärjestelyt oli tilattu Kostamuksessa toimivalta Kotiranta-matkatoimistolta (johtaja Marina Shashkova ja tulki Olga Leinonen). Saimme vierailukohteisiimme paikallisoppaat, bussit sekä leiripaikka- ja päivällisvaraukset.

Hyvin suomea taitava Leonid Leo Gundyrev oli koko matkan oppaanamme. Hän suunnisti reitit, ajoi edellä ja oli tärkeä tulkki paikallistapahtumissa ja kaikissa rahaan liittyvissä asioissa opas ja turvamme.

LÄHTÖ. Kokoonnuimme Kuhmon Lentiiran lomakylässä. Savusaunomisen jälkeen kokoustimme. Saimme hyviä ohjeita Aarre Toivoselta, kun täytimme Venäjän maahantulo-lomakkeen ja autolomakkeen. Aarre ohjeisti myös tullimuodollisuuksien järjestyksen. Maanantaina 25.8.2014 lähdimme aamulla seitsemältä kohti rajaa.

KOSTAMUS. Saavuimme hotelli Fregattiin. Saimme paikat autoillemme ja niihin sähköt. Matkaa rajalta oli kertynyt Huugon trip-mittariin vasta 22 km. Päivästä muodostui kiireinen: Kostamuksen kaupunkikierros, kaupungin yrittäjätalolla esitelmä Kostamuksen synnystä teollisuuskaupungiksi ja tietoja vuorikombinaatista, ostoksia, nähtävyyksiä, mm. sininen kirkko, kaivosmiesmonumentti ja patsas, jossa Neuvostoliiton presidentti Kosygin ja Suomen Urho Kekkonen vaihtavat asiakirjoja Kostamus-kaupungin perustamisesta. Kostamus oli 3000 asukkaan pitäjä, kunnes vuonna 1986 solmitulla sopimuksella suomalaiset alkoivat rakentaa tilausurakoilla uutta kaupunkia malmivarantojen ympärille työllistäen tuhansia pojois-suomalaisia.

Tuloillallinen juhlittiin Fregatin salissa. Voi sitä riemua, jonka HETA-kuoro karjala-suomi-perinnelauluillaan ja piirileikkeineen sai aikaan. Kuoron johtajatar Irja tanssitti minuakin. Lahjoitin hänelle kiitokseksi kauniin turkoosin huivin. Irja ei luvannut uskollisuutta, joten kihlat kariutuivat.

VUOKKINIEMI. Tilausbussilla lähdimme kohti perikarjalaista Vuokkiniemen kylää. Matkalla poikkesimme katsomaan vanhaa metsähautausmaata. Paikallisopas Maria Filipova kertoi hyvällä suomella ja karjalaisella korostuksella, karttakepillä tehostaen kylän historiaa kotiseututalolla. Tutustuimme autenttiseen kotiin, josta Sandra-emäntä oli muuttanut palvelukotiin. Katsoimme myös uudistuneen kotiseutumuseon. Professori Elias Lönnrot teki neljä kansanperinteen keräysmatkaa juuri näille seuduille 1800-luvulla.

Lounaan saimme Viktor Varpuniemen maatilamatkailuyrityksessä. Koko Varpuniemen perhe osallistui palveluun. Isäntä esitteli samovaarimuseonsa, poika Nikita hymyillen auttoi tarjoilussa ja keittiössä ahersivat perheen äiti ja tytär.

KOHTI VIENAN KEMIÄ. Päivämatkaksi tulisi yli 300 km ja Huugolle siten pisin ajojakso koko tulevana matkana. Tästä päivästä (27.8.2014) olen kirjoittanut erillisen raportin Clubiamme varten, mutta julkaisen se myös täällä.

Jatka kuitenkin tämän lukemista. Tarinan lopussa on linkki ko. ajopäivän tapahtumiin.

SOLOVETSKIN LUOSTARI. Neljännen matkapäivämme aamulla lähdimme merimatkalle kohti Solovetskin luostaria. Ahtaassa reittilaivassa kohtuullisessa merenkäynnissä seilasimme kaksi tuntia. Luostari on nykyään paikallisten kirkko, 60 munkin asuinpaikka ja UNESCOn maailmanperintökohde (alk. v. 1992) sekä museo ja matkailukohde. Luostaria suojaava muuri on 1200 m pitkä ja alaosastaan 7 metrin paksuinen, ja korkeutta on 11 metriä.

Luostari sijaitsee Vienanmeren Äänislahden pohjoisosassa. Koko saaristossa on 100 saarta ja 20 sisäjärveä. Pisin yö joulukuussa kestää 22 tuntia. Touko-kesäkuu on ns. valkoisten öiden kausi.

Luostarilla on kolmikantainen historia: 1.) Suuren Novgorodin kirkkovalta hyväksyi luostarin perustamisasiakirjan ja luostarissa asui 600 munkkia 17001800-luvuilla. Samalla luostari oli tieteen, taiteen ja talouden ”kehittämiskeskus”, 2.) Krimin sodan yhteydessä luostarista muodostui tärkeä meripuolustuksellinen linnake, siis sotastrateginen merkitys, ja erityistä kuuluisuutta linnake saavutti vuonna1854, jolloin sieltä käsin torjuttiin brittilaivaston hyökkäys, 3.) Toukokuussa 1920 luostari suljettiin ja muurien sisään perustettiin valtion pakkotyöleiri, ja vuosina 1923–1939 siellä toimi pahamaineinen Neuvostoliiton valtionturvallisuuspalvelun keskitysleiri, jonka aikana sellien läpi on kulkenut yli 80 000 vankia, joista suurin osa kuoli karmeissa vankilaolosuhteissa.

Vasta vuonna 1967 perustettiin Solovetskin historiallis-arkkitehtinen museo. Vuonna 1974 se sai suojelustatuksen. Nykyään luostarissa käy vuosittain 20 000 matkailijaa.

NILMAGUPA. Viidentenä matkapäivänä saavuimme Nilmoon, jossa leiriydyimme rekkaparkkiin. Iltaa juhlisti hyvä sauna ja illanistujaiset baarissa rekkamiesten kanssa. Vodka maistui. Seuraavana eli kuudentena päivänä oli tutustuminen valkovalaisiin. Kuljetus oli paikallisella tilausbussilla, jonka ajo huonokuntoisella hiekkatiellä oli rohkeaa sankarimatkailua. Valaista en osaa kirjoittaa mitään.

KATSO TÄHÄN LIITTYVÄT KUVAT "Fotoja Huugosta"-osiosta!

Seitsemäs päivä ja kohti Moncekorskia.

Raportti jatkuu. Julkaisen tämän osuuden kuitenkin nyt 28.9.2014.